perjantai 27. helmikuuta 2015

Viikonloppu alkaa!

Huoh! Ensimmöinen viikko hiihtoloman jälkeen selätetty ja päivät pitenevät valoisuuden puolesta. Ensi viikolla voi olla että en välttämättä ota kuvaajaa (en ole vielä varma) tunnille. Koska on alussa jo hyvä valo, mutta kun aletaan hyppäämään tmv. niin on jo niin hämärää, että valotus ei ilman salamaa riitä. Sitten kun ope laittaa valot, niin niitä on vaan neljä lamppua ja kuvista tulee hassusti valottuneita. Odotetaan siis hetki, että päivät valaistuu vielä pidemmin, niin otan kuvaajan mukaan.
Tää valo, niin sit kelpaa!

Maneesi...

Kevät <3

Sitten vähän jännempiä uutisia nimittäin maanantai 2.3.15 on mun ja Netan ensimmäinen hoitopäivä! Palaillaan siis viimeistään silloin ja saatte kuulla millainen eka hoitopäivä tällä tallilla oli :)

torstai 26. helmikuuta 2015

Arkistojen kätköistä

Välillä tulee mietittyä ja katseltua asioita joista ei ole kun hetki. Viime vuonna ratsastin viimeisiä kausia Viikissä, kävin Toppenilla. Syksyllä ratsastin hyvän valmentajan silmän alla ja normaalilla viikkotunnillani, nyt kun katsoo kuvia kesästä, ryhti on hyvä, ratsastus siistiä. Pohdin että syksyllä ratsastus ei tuntunut niin hauskalle kun se oli, vaihdoin parhaasta ryhmästäni pois ja ratsastin tunneilla jotka oli alle minun tason ja sitten valmennuksessa. Mitä kävi? 
Ensin viikossa oli alle mun tason oleva viikkotuntini (koska mun tasoisessa ryhmissä tai mulle sopivaan aikaan ei ollut tilaa), yleensä meni aika pieleen, en saanut tunneilla tehtyä mitään.  Sitten lauantai aamusta menen vielä valmennukseen, siinä meni välillä toosi hyvin ja välillä niin pieleen että ärsytti ja kunnolla. Jos ärsytti valmennuksessa, niin keskiviikkona omalla tunnilla en saanut/mahtunut tekemään kaikkea. 
Näin aloin yli ratsastamaan ja laitoin itselleni paineita, jolloin tunne ei ollut hevosen selässä yhtään parempi. Kaikki tuntui menvän vaan kasaa, varsinkin keskiviikkoisin. Loppu syysaudesta, mun oli vaan pakko lähteä Viikistä. En kehittynyt, mun tunti oli... ...valmennus oli ihan jees. Se oli sitten, heippa Viikki. 

Tässä nyt kuitenkin muutama kuva viimevuodelta:



Niin hieno <3


Miks mul ei oo enää noin pro ryhti :o

Ihailen itseäni

Olin, vielä viimevuonna valmennuksissa...


tiistai 24. helmikuuta 2015

Nii upeaa, etten kelannu mihi rupean

Meninkin, tänään Netalla sillä Netan ratsastaja oli poissa, olisin siiis muuten mennyt normaalisti Cendalla. Nyt kun oli mahdollista mennä Netalla, niin tottakai sinne sitten kipusin! 
Alunperäinen idea oli siis mennä jumppasarjoja, mutta kun kukaan ei ollut hiihtoloman tunnilla jolloin olisi pitänyt mennä erikoisesteitä, niin tällä kerralla sitten mentiin niitä ja ensi viikolla jumppista.
Kentän vieressä oleva pelto oli tulvinut kentän ojaan, jolloin  kenttä ei pääse kuivumaan ja voitte vaan kuvitella, kuinka märkää ja täynnä vettä oli, jolloin se oli lunnollisesti myös mutainen.


Tarkennus aidassa :D



Alkuverkassa, ratsatin Netan reippaaksi, tein paljon ympyröitä ja katsoin ettei se varmasti ole laiska kun hypätään. Laukassa tein paljon siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Välillä laukkasin pitkiäkin matkoja, välillä se jäi kahteen kierrokseen ympyrällä. Se on aika varmasti raskasta laukata hieman "upottavassa" mudassa... 



Otettiin verkkahyppy okserille (40cm) ja sitten otettiin okseri ja lankku (60cm) linjana. Askelia tuli kait kuusi. Sitten otettiin linja, johon edellisen hypyn okseri muutettiin trippeliksi (50cm takapuomi) (eli trippeli-lankku), joka oli siis toisella pitkällä sivulla ja siihen jatkoksi koko rata leikkaa ristieste, ei siis ristikko vaan risti. Tässä vaiheessa oli jo tosi hämärää ja en osaa näitä kuvia oikein valottaa tietsikalla... (kertokaa jos on joku hyvä valotusohjelma, ei Adoben Lightroomia koska maksullinen, eli ilmainen pitäis olla)


Lankku

Jäin vähä jälkee hypyssä :D

Ristieste, ja hieno hännällä viimeistely

Sen jälkeen hypättiin kerran yksittäisenä muuri (70cm), hyi että näytti isolta! Pelkään että joku kerta mun rimakammo estää mun hyppäämistä... No ekalla kerralla menin reippaasti kohti estettä, kunnes vähän jarruttelin ja katse jäi esteeseen, niin Netta viisaana kielsi. Oonkin jo tässä odotellu, kuinka kauan se noita mun mokia kestää, onneks se on tosi viisas ja kertoo kun ei mee oikein. Sitten nollasin tilanteen, otin uuden lähestymisen ja sitten katse esteen yli, tarmokas lähestyminen ja oho se hyppäs! :D Hyppy itsessään tuntui normaalia isommalta mikä oli kiva, mutta Netta onneks hyppäsi kivan pyöreästi jolloin oli helppo istua! :) 
Sori kun nää on näin pimeitä... 

Liisa selittää... :D (jätetääs se tahallaan pieneks :D

Sitten tultiin rataa, eli muuri (vasemmassa kierroksessa, toisella pitkällä sivulla) josta kokorataleikkaa ristieste, sieltä matka jatkuu oikeassa kierroksessa trippeli-lankku linjalle ja vielä kerran koko rata leikaa risti este. Ja koska este oli risti/X:n muotoinen niin sen pysty tulla käytännössä kahdesta eri kohdasta. Netta meni tosi hyvin ja sain temmon pidettyä, mutta kun oltiin viiimeisen kerran tulossa ristille, niin käänsin liian myöhään ja järkevä poni sitten ohitti, eip mittää uus yritys ja heikolla kääntämisellä, mutta yli.
Sit laitettii valot. Tää oli sen ohi menon jälkeen uusi hyppy

Trippelille

:DDD

Tää on uusi yritys ohitse menon jälkeen


Sit vain loppuravit vedin eteen-alas tyylillä molempiin suuntiin  ja tein muutaman ympyrän ja loppukäynnit. 
Ja prr...

Niin hyvä! 

Hienoin pikku pallo <3



Otettiin siinä vielä sitten muutama kuva ennen talliin menoa ja tallin oviaukolla... :D

Pää suorassa vai...

...sivussa

Ihuna <333

Netta

Älä ny karkuu mee ku kerran kuvii otetaa..!


Sellaista tänään ja huomenna taas esteitä! Toivottavasti Netalla ;)


maanantai 23. helmikuuta 2015

Tallilla

Tänään menin kuvaamaan Viljan tuntia tallille, siis sama talli missä ratsastan. Vilja menikin Netalla ja laittelin sitä Viljan kanssa kuntoon. :) Netta oli taas tosi jääräpää kavioita puhdistaessa... Yritin itse käyttäytyä rauhassa ja nostaa ylös, vähän kehua. Heti kun sain puhdistettua kavion ja itse laskettua sen alas, kehuin ja taputin. 
Autoin sitten vielä Sagan ratsastjaa laittamaan pintelit ja laittamaan Redille satulan. Sitten kysäsisin opelta kellä menen huomenna ja vastauksena oli Cenda. Huomenn on siis luvassa jumppasarjaa, vähän sekavin mielin lähden huomiselle tunnille, kun Cendan hyppy ei näytä niin laadukkaalle ja se on vähän sellainen... No mutta pyyhitään ennakkoluulot ja reippaasti hyppäämään ;)

Tässä siis tämän päiväisiä otoksia ja tämähän oli tämän päivän toinen postaus:
Ois kiva päästä itekki hyppää noin isoo, varsinkin huomenna jumppiksella ;)

Trippeli

Riko :)

Varsamasu <3
Ihana pallero 
Netta ja Vilja

What`s on my phone?

Elikkäs nyt videolla What`s on my phone, tekisinkö myöhemmin What`s on my iPad?

Mitä piditte?

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Vähemmän että, enemmän mutaa

Tänään oli vuorossa estetunti Netalla (yllätys yllätys).
Kingi, meidän pikkupikku ori <3

Netta oli alkuverkoissa tosi hyvä, koska oli ollut kahdella edellisellä tunnilla. Ravailtiin nopeesti ja laukattiin paljon. 

Verkka hypyt lankkupystylle, kartiopystylle, jolle otettiin ekalla kielto, mutta kun muistin pitää jalan kiinni enkä antanut Netalle muita vaihtoehtoja niin mentiin yli. Ja sitten vielä hypyt samaiselle linjalle kun eilen (okseri-lankku).

Sitten tultiin kerran viiden esteen rata. Korkeudeltaaan sellane 60cm.
Laukassa vasemmassa kierroksessa kartiopystylle kokorataleikkaa, siitä oikeassa kierroksessa linja (okseri-lankku), siitä kokorataleikkaa punainen pysty ja vasemmassa kierroksessa vielä kokorataleikkaa ja kartiopysty toisesta suunnasta.

Toin okserille turhan lähelle vaikka verryttelyssä sain tehtyä tosi hyvän linjan. Myös kartiopystylle tultiin liian lähelle ja verryttelyssä tultiin lankkupystyä kerran liian lähelle ja jäin jälkeen hypyssä :D

Kyllä se siitä, nyt näitä kieltoja tuli tällä viikolla muutama, niin pitää olla nyt tosi topakka, muistaa se jalan tuki, katse esteen yli ja viedä koko homma loppuun, hyvällä tiellä ja temmolla.

Ensi viikolla meen Cendalla jumppista, saa nähdä miten menee, kun tänäänkään se ei mennyt yhdellä toisella hyvin, mä niin voin tietää mille siitä ratsastajasta tuntuu... :/

MyDay 21.2.15

No niin! Kauan toivottu MyDay nyt nähtävissä! Tässä siis vaan videonpätkät yhdistettynä ja musiikkia taustalla! :)


Mitä piditte videosta? Teenkö useammin näitä? Korjausehdotuksia?

lauantai 21. helmikuuta 2015

Raikkautta kevääseen oransseilla kynsillä

Mä päätin että nyt on kevät. Lumet saa luvan sulaa ja kirkkaus tulla. Siksi lakkasinkin eilen oranssilla lakalla kynnet ja laitoin vielä päälle kynnen vahvistajaa! Jätin kuvat tahallaan pieniksi koska laatu menee aivan surkeaksi muuten! :/ Maanantaina ja tiistaina menen ratsastamaan eli niistä sitten postausta! :) Ihan kuvineenkin kerrankin ;)




väri: Essence, oranssi
päällyslakka: Sally Smith, Diamond Strenght, hardener