perjantai 27. marraskuuta 2015

Joulukuu lähestyy


Blogin joulukalenteri on mahtavalla mallilla! Iik tiistaina tulisi julkaista tämän blogin ensimäinen kunnollinen joulukalenteri! Huih! Viimevuonna kävi, nimittäin niin, että mulla ei ollut tarpeeksi ideoita tai ne oli muuten vaan niin surkeita. Bloggerkin sekosi kaiken lisäksi ja heitteli postauksia ties mille kuukausille julkaistuksi! Mutta nyt voin kertoa, että olen laittanut tähän paljon aikaani peliin ja toivon, että nämä ovat siistejä ja miellyttäviä katsoa sekä lukea ja ennenkaikkea saatte näistä jotain irti! Mulla ei ole joulukalenterin aiheille mitään tiettyä järjestystä yms. Tuntipostauksetkin sijoitan, joka viikon ajan johonkin väliin. 

Joulukalenterini pääidea on, että saatte 24 päivän ajan postauksia, osa normaalista poikkeavia, osa mielipidepostauksia (ripauksella huumoria) ja muuten vain tähän blogiin harvinaisempia postauksia! Olen puhunut, tiistaina aloitellaan, katsotaan mite käy! Kommentoikaa ihmeessä luukkupostauksiin mitä piditte, niin kerkeän muutella myöhemmissä luukuissa vielä asioita!


Throwback kesään




Ylipäätään mulle kuuluu ihan hyvää. Sain surullisen uutisen tässä pari päivää sitten, joka vaikuttaa hieman tähän blogiin ja muutenkin. Koulussa kokeita on tulossa mm. matikasta, kemiasta, saksasta ja ruotsista! Elikkä niihinkin pitää lukea ahkeraan. Mulla on jo vähän joulufiilis johon auttaa suklaa, glögi, kynttilät ja joulumusiikki. Toi sää ei täällä etelässä kyllä oikeen innosta, tällakin hetkellä +7 astetta! :/ Muokkaan banneria ja blogin ulkoasua viikonloppuna kokonaa jouluiseksi, saatan tässä tänään jo tehdä pieniä muutoksia. Ja pahoitteluni jatketaan syksyisemmillä kuvilla, jotka on tarkkoja ja valoisia niin bannerissa pysyy sentään jokin laatu! :P

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Paapalla ratatreeniä

Taitoni loppui Rediin. Sen vastakohta Paavo. Huoh ei ole ees mitään kuvia, mutta hypättiin ihan kivaa 7 esteen rataa. Paavolla oli liian pitkä ja reipas laukka ja kun yritin hidastaa lopputulos oli ravi. En vaan pysty sen ratsastamiseen just nyt. Se oli super surkea tunti ja oma ratsastus oli ihan toivotonta. Ihan järkyttävää. Säälittävää en edes yrittänyt ratsastaa. Radallakaan ei mennyt muu kuin sarja hyvin. Haluan ensiviikolla kenet tahansa muun kuin Paavon. Kuka vaan!  Luovutin...
TB kevääseen

Sain sentään eilen kerrankin uskallettua myödätä kunnolla kädellä, etten ole näinkään paljoa siellä kiinni.

Eilen ei tällaista ravia tahtonut löytyä...




<3

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Jouluisen bannerin tekijää? Kysymyspostausta?

Onko kukaan vapaaehtoinen tekemään banneria, joka on jouluinen? 

  • 1000 x 400
  • läpinäkyvä, voi tehdä taustalle, jos liittää taustan erillisenä kuvana sähköpostissa
  • jotain jouluista blurrausta tms.
  • simppeli
  • uusista kuvista
Kaikki teokset: liisanhevoselamaa@gmail.com

Haluaisiko joku kysmyspostausta? Mulla iski tylsyys niin ajattelin semmoisen tehdä jos jollekin tulee jotain kyseltävää! 


lauantai 21. marraskuuta 2015

Paapalla loivaa kiemurauraa

Pettymys. Typerää sähläystä. Turhista asioista huomauttelua. Jalustin heiluu, ohjat löystää, pohje kiinni, ratsasta kulmiin! Katsoin videota ja analysoin vähän niiden perusteella. Laukassa istuminenkin oli hirveää pomppimista ja pohje hinkkasi ylös alas Paavon kylkeä, jopa mulle harvinaista niin kantapäät ei ollu alhaalla. tehtiin kolmikaarista, joista alettiin pikkuhiljaa kääntämään voltit ja lopussa tehtiin niin, että kolmikaarinen muuten ravissa, mutta voltti laukassa! Huoh... Vähän pettynyt fiilis, mutta en sanoisi tätä epäonnistumiseksi. Ei, sitä tämä ei ollut. Nimittäin ihan tunti heti kun sain fiksailtua asiani ja poistuttua sieltä mukavuusalueelta! :)

Kantapäää.....








perjantai 20. marraskuuta 2015

Tasapaino koetukselle!

Hätäkahva jo valmiina :P

Se oli meidän tiistain aihe! Kyllä ilman satulaa esteitä! :) Menin Paavolla, jolta ennen tuntia tarvitsi vain ottaa fleeceloimi pois ja laittaa suitset! Kentällä meitä odottikin helppo 6 laukan pysty-pysty linja. Helppoa ja kivaa, mutta katsotaan kumminkin miten se tasapaino siellä pysyy ilman satulaa. 

Alkuverkoissa teen saman virheen, kuin aina Paapalla mentäessä. Se on jäykkä ja vanha ja se menee alkuun helposti miniravia ja pää taivaissa, no sillon otan sille hetkelle sopivan mittaiset ohjat eli aika tiukat. Omasta mielestäni mun kannattais muistaa sellainen kevyt ohja, joka on tuntumalla mutta hevosella on mahdollisuus tulla luotiviivalle ja rentoutua, niin että tuki säilyy. No mennyttä ei voi muuttaa!
Hehe hypätessä Paavo olis hypänny noista kouluaidoista läpi :P 
Paavo ei taivu

Hevonen näyttää tykkäävän tosta mudasta! :D 
Tässä Paavo on kivan ryhdikäs, mutta askel aika pieni


Tässä päädyssä Paavo lopetti keskittymisen

Tehtiin ravissa esteiden ympärille isohkot voltit ja taivuteltiin hevosia, sitten alettiin laukkaamaan ja päätyihin piti tehdä voltit. Ja vitsi, kun en yhtään osaa tehdä mitään Paapan laukassa. Jään vaan pohkeella kiinni ja toivon, että laukka säilyy, no eipä säilynyt ja muutenkin se oli vähän turhan isohkoa ja kaahottelua enkä saanut yhtäkään hyvää volttia! Lyhyempi ja aktiivinen laukka olisi ollut se tavoite... No en jäänyt siihen sen enempää vatvomaan ja alettiin hyppäämään, niin että esteet oli juuri ylhäällä kannittimista eli noin 10cm. Tultiin alkuun oikeeseen kierrokseen ja alettiin pikku hiljaa nostelemaan 50cm kohti. 
Rullaavaa laukkaa ;)

Seuraava este edessä, Paavon ilme :D 

<3 
Asento kyllä pysy, käsillä en näköjään uskaltanut myödätä :P 
Paavolla oli tosi vahva ponnistus aina ekalla hypyllä ja sitten se sai ryntäillä pari laukka-askelta, ennenkö sain pidätteet läpi! :D

Sir alko esteetki tulla kunnioitettavan kokosiks! 

Ja siinä kostautui mun huonosti avuille ratsastettu hevonen! Kaahattiin 6 laukan linja 5:llä ja väliilä 4 ja mini vitosella... No ainakin Paapalla on vielä energiaa ja intoa hypätä! :P Vaihdettiin suunta ja jatkettiin 50cm ja nyt aloin jo saamaan pidätteitä läpi! Lopuksi linjan eka oli 65cm ja jälkimmäinen ehkä 75cm? Paappa tykitti tasaisella mutta imevällä kutosella korvat tötteröllä ja meillä oli kyllä niin hauskaa! Ja hei mikä parasta kaikkien tasapaino piti, emmekä saaneet yhtäkään tippumista! :D Ensi viikolla jatketaan rataharjoituksen parissa!
Loppuravit meni hyvin! 


PS. Mitä pidätte siitä, että saatte nykyään sekä kuvia, että videota? Vaikka on pimeääkin ja kuvissa se näkyykin! :P

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Tulevaisuuden kouluratsastaja?

reetu <3

Aamulla startattiin auto kohti tallia, jonne menin kisaamaan HeC -kouluohjelman vuodelta 1997. Oletin, että olisin saanut Paavon, mutta toisin kävi ja listassa lukikin Redi. Ei se mitään toisaalta sillähän mä oon enimmäkseen mennytkin! Eli pettymys ei ollut kovin suuri. Verrytellessä Redi oli tosi kivan hekkä ja odottavainen. Kävelin aika kauan ja aloin menemään askellajeja läpi ja menemään pätkiä radasta, kuten ravissa askeleenpidennys ja tervehdyksen treenausta. Reetu oli kiltti poika ja kaikki luisti, käynnistä tuli tosi kivoja nostoja ja harvinaisesti Reetu oli jopa hieman pohkeen takana. Tiedä sitten, varmaan se mutainen kenttä ja se oli aika pehmeekin! :/ 

Aina niin menossa! <3


Mutakinttu! :P

Alkoi perusmerkinluokka ja kävelin siinä odotellessa HeC:n alkua ja ennen rataa päätin tehdä vielä vähän lisää harjotusravia ja muutamat laukannostot. Välikkäpäilyjen jälkeen Redin ravi parani, mutta laukassa alkoi yhtäkkiä kauhea kaahotus ja ne väärät laukat (joita se ei oo nostanu mulla koko syksynä?!). Omituista... No kauaa ei mennytkään, kun mut ja Redi vihellettiin radalle!

Oma kommentti radasta:

Tasainen, yllättävän hyvä! Parikertaa vähän ulkolapa edellä vilistettiin siitä tuomaripöydän ohi. Kyynärpäissä olisi voinut olla paemmat kulmat ja vähän terävämpää ratsastusta ylipäätään. Tyytyväinen! :P

1. L I Radalle keskihalkaisijaa pitkin harjoitusravissa Pysähdys – tervehdys - harjoitusravia
5p - tie oikealle
2. C ME Oikealle Lävistäjällä askeleen pidennys kevyessä ravissa 
5p - ei selkeää pidennystä
3. B I H Lävistäjälle harjoitusravissa Neljä askelta käyntiä, harjoitusravia Siirtyminen käyntiin
6p
4. C Laukannosto 
6p
5. CIC Kaksi kierrosta pääty-ympyrällä harjoituslaukassa, seurataan uraa 
6p - saa taivutus läpi
6. R BXR Harjoitusravia Täyskaarto (halkaisija 10 m) 
6p - tie ei ole pyöreä
7. M C Keskikäyntiä Laukannosto 
8p
8. CIC Kaksi kierrosta pääty-ympyrällä harjoituslaukassa, seurataan uraa 
7p - ympyrällä ei ole kulmia...
9. S EXS Harjoitusravia Täyskaarto (halkaisija 10 m), seurataan uraa 
7p - ei pyöreä
10. R I S Oikealle Pysähdys, liikkumatta 4 sek., harjoitusravia Vasemmalle 
7p pysähdys liian aikaisin
11. L G Keskihalkaisijalle Pysähdys – tervehdys – radalta vapaassa käynnissä
5p linja oikealla pysähdyksessä, karkaa lisää oikealle
Nämä peräkkäin olevat kuvat c) Laura








115/180 pistettä, 63,9%

Yleisvaikutelma
1. Ratsastajan istunta ja ohjien pito (suoruus, ryhti, rentous, katse, pohkeen asento ja sijainti, käsien asento ja sijainti) x 2
+ ryhti
+ kädet
- jalat edessä

2. Ratsastajan apujen käyttö (apujen käytön moitteettomuus, tehokkuus ja vaikutus hevoseen) x 2 
+ pohje
+ pidätteet

3. Oikeiden teiden seuraaminen (kulmien ratsastus, liikkeiden sijoittuminen pisteisiin) x 2 
+ ajoitukset
- tiet ympyrällä
4. Hevosen ja ratsastajan harmonia (hevosen kuuliaisuus ja luottavaisuus ratsastajaan) 
+ hevonen rento
+ herkkä

Vieläkö jaksatte lukea? No siis tällä radalla ratsastin HeC -luokan voittoon! JES! Ja mikä yllättävintä, sinivalkoisen ruusukkeen toi mulle Redi eikä Paavo. Sen verran vielä kommentoin, että mulle koulukisat on sellainen juttu, jossa pitää just näkyä se työ mitä sileellä on tehty! Ja mulla ja Redillä tää syksy on ollut ihan super hienoa, joten mun mielestä tämä voitto toimi hyvänä palkintona siitä! <3 

Ulko-ohjaan tuki.... 


Kiitos! Olen puhunut, ratavideo alla! 

Mitä te tykkäsitte meidän menosta? Pitikö tuomarien kommentit paikkansa? Musta ainaskin! :)