sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Keskiviikon tunti Allulla ilmansatulaa ja Hemulilla estevalmennuksessa

KIRJOITETTU 2 VIIKKOA SITTEN! Sori. Bloggerin vika...


Tosiaan keskiviikkona menin Allulla ilman satulaa ja se oli superkivat. Alkuravit kevenneltiin niinkuin aina ja sitten tehtiin ympyröitä ja volttia R:n. Olin varautunut, että pomppisin paljon, mutta ei se pompottanut yhtään. Laitoin Allun liikkumaan niinkuin normitunneilla eli reippaasti eteen. Sitten tehtiin taas sama eli ennen ympyrän puoltaväliä siirryttiin käyntiin ja siitä laukka. :) Allu meni hyvin! Sitten laitettiin ohjat solmuun ja toisen pitkän sivun sai mennä ilman käsiä ja toisella pitkälläsivulla ollut voltti tehtiin ilman toistakättä, ilman käsiä ja ilman käsiä, keventäen. Melkein joka kerta meni Allulla hyvin, koska olin ratsastanut pohkeensa herkän ja koska mentiin ilman käsiä, niin jalka oli ainut mitä sai käyttää ja käytinkin. Muilla hevosilla ei ollut ohjaus ihan kuitti ja hei Allulla ei ollu ketä edessä jota se ois voinu seurata. Mutta tosi hyvin meni!

Hemulilla lauantaina estevalkassa meni hyvin. Alkuvarkkailtiin kevyessä ravissa ja kevyessä istunnassa. Sitten otettiin laukkaa toiseen päätyyn kavaletin yli ja laskettiin kaksi ensimmäistä askelta ja kolmas joka piti olla puomin päällä. Puomi-ristikko-puomi, oli seuraava mitä tuletiin ja se meni ihan jees. Ekalla otettiin puomi mukaan ristikolta, mutta muuten ihan jees. Sitten tultiin puomi-ristikko-pysty ja poneilla kaksi askelta ristikko-pysty väliin ja Hemulilla ja muilla hevosilla yksi. Sitten tuli puomi-ristikko-pysty-pysty, käytännössä kolmoissarja, yhden askeleen väleillä, mutta idea oli kyllä jumppis. Hemuli kulki tosi hyvin ja otti aika isoja loikkija, sori toka kerta elämässäni, kun hyppäsin hevosella. :D

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Heijastimia kaikkialle!

Juuri tuossa eilen kiinnittelin lisää heijastimia. Yksi löytyy talvitakista, ratsastuksen toppatakista ja vielä koululaukussakin roikkuu yksi. Aamulla on kahdeksalta vielä hämärä ja kohta onkin jo se aika kun menet 8 kouluun on pimeä ja kun lähdet neljältä on pimeä. Sitäpaitsi ratsastustakkiin sen tarvitsenkin, jos tulen bussilla kotiin, niin on jo yleensä pimeää kun lähden tai jos seisoo vain ihan tallin parkkiksella niin onkin jo pimeää. Hirveästi en pimeästä tykkää, mutta jos tulisi lunta maahan niin ei olisi niin pimeä... Tai ehkä olisikin..
Toi roikkuu koululaukussa

Pinkki löytyy talvitakista ja ton Aarikan heppaheijastimen aion laittaa ratsastustakkiin!

Syksyn sävyt

Eilen kun oli vielä nätii sää, niin kävin kuvailemassa teille ihania ja aurinkoisia kuvia! Musta  näistä tuli aika onnistuneita. :) Mutta katsotaanpa. Nyt lähiaikoina tulee sitten horveesti posatauksia, että olkaapa tarkkoina! ;)

Juu tässä on siis mun syyskengät ja ihan Seppälästä ovat!





Ja sitten mulla on muutama kuva kaikesta muusta kuin luonnosta. :D



Ootte ollut ihanan aktiivisia. Ton kuvan tosin otin vasta eilen aamulla...

Oli muuten ihanaa kanakeittoa! <3



lauantai 18. lokakuuta 2014

Hyvin mennyt valmennus ja keskiviikon tunti!

Sori, että en ole saanut aikaiseksi kirjoitettua keskiviikosta, koska kone ja iPad irtisanoutuivat kuvien laitosta, joten nyt vasta tulee!

Kopio siitä mitä aloitin kirjoittamaan teille keskiviikkona:

En siis päässytkään rästille ja mennään muutenkin vasta ensi viikolla ilman satulaa meidän omalla tunnilla. Tänään oli aiheena kulmat. Alkuravit vielä kevenneltiin jalustimilla ja sitten otettiin ne kaulalle ja tehtiin aina kulmat käynnissä. Allu toimi ihan sika hyvin, siis oikeesti toi poni on jotain niin ihanaa. Se oli mulla pohkeen edessä, ja oli kevyen tuntuinen ja sitten tehtiin myös volttia R-kirjaimeen ja voi ihana Allu! Sitten tietty välikäynnit ja blaa blaa blaa, etteköhän te ala tietämään jo että on välikäynnit jne. Laukoissa sai olla jalkkarit tai sitten sai mennä ilman. Tervetuloa tasapainoni, päätin siis mennä ilman jalustimia laukankin. Eli ravattiin ympyrän puoleen väliin ja sitten hieman ennen puoltaväliä käyntiin ja käynnistä laukka. Aluksi tuli vähän ravia mukaan, mutta ei se mitään seuraavilla kerroilla asia korjaantui. Allu oli laukassa hieman vaikea ja pää ulospäin kääntyneenä, sisäpohjetta vasten ulkolapa edellä mentiin ympyrät laukassa. Vikalla kerralla sain korjattua ja siihen oli hyvä lopettaa. Jalustimet jalkaan ja loppuravit sekä tutusti naistensatulaan. Kyllä mä vaan niin tykkään Allusta ja se on sileällä nappi peli. Sillä on mun mielestä laadukas ravi, kun sen saa työskentelemään. Unohdin muuten sanoa, että loppuravit sai tehdä kevennellen itsenäisesti. Ratsastin sitten pääty-ympyröitä aina 2 kierrosta/ per pääty ja niihin tein temmonmuutoksia eli kokosin-normiravi-lisäys ja toinen ympyrä perään ja normiravi-lisäys-kokous ja hyvin toimi!
Jaa'a mitäs me tehään?
Mulla on aina pakko päästä naisten satulaan loppukäynneillä. Tässä istun jo ihan kokonaan sivuttain.
Söppänä ❤️

No tänään sitten tallille ja Hemuli kuntoon. Herralla tuppasi olemaan energiaa vähän liikaa ja se koko aika yritti karsinasta ulos. Mittarissa oli -5 astetta joten ei ihme et Herralla oli energiaa, toki sillä oli loimi päällä, mutta kun sen riisui. Maneesissa, kun yritin saada sen kaartoon niin se jymähti paikoilleen ja aina kun sain sen paikoiilleen se alkoi pyöri. Ei siinä mitään viisi minuuttia vaan meni yrittää kavuta sinne korkeuksiin. Aloitettiin ravissa tulemalla kahsin pitkällä sivulla, joissa aluksi piti lyhentää ja askelta, mutta ensin toki tulla normilla, joka oli meille 12 ja joskus mukaan mahtui pieni 13. Sitten oli pidennyksen vuoro, jos noin voi edes sanoa. Pidennys meni hieman huonommin, mutta kyllä me sinne kymppi mahdutettiin. Sitten tehtiin niin, että pääty-ympyrällä laukkaa este istunnassa ja keskellä oli puomi ja kolme askelta ennen sitä piti laskea askelia. Se meni hyvin, vaikka välillä Hemuli innostui niin paljon, et viimeinen askel tuli liian kaukaa. Loppuravit mentiinkin kokonaan kevyessä istunnussa ja ai mun pohkeet huus kivusta! Oikein onnistunut valkka kyllä kaikin puolin! Ja pappa vaan joi ja haukotteli kun tultiin takaisin talliin.

Tarkoituksella olen ylhäällä satulasta
Hemuli: "Aa puomi! :))) " Liisa: "Öö puomi?! :o" Joo mun ilme on ihan suu auki ja Hemppa on vasta vauhtiin pääsemässä ja mun kantapäät sojoittelee sinne tänne! Ja hieno johtava ulko-ohja kruunaa kaiken :D 

Ja siis lopuksi toivon teiltä vähän enemmän kommentointia postauksiin ja pientä aktiivisuutta. Kommentti boksiin vaan kommentoitte ja jos ei löydy google-tiliä niin vaikka anonyyminä. Ja aktiivisuudella en tarkoita, että kirjoitatte kaikki epäkohteliaat kommenttinne sinne vaan asiallista palautetta, mille tuntuu lukea postauksia ja parannusehdotuksia saa antaa. 

Ja siis tosiaan postausintoa ei ole, mutta ideoita senkin edestä, joten postaustasi varmaan tihentyy, joten olkaa valmiina! ;)


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kysymyspostaus

Ajattelin nyt tehdä syysloman kunniaksi (joka mulla on koko viikko) kysymyspostauksen ja nyt voi sitten kysyä ja vastaan varmaan kaikkiin, riippuu onko asiallisia ja toki haluanko vastata! 
Voi olla, että tänään tulee toinen postaus kahdesta ilmansatulaa tunnista! ;)

maanantai 13. lokakuuta 2014

Syysloma ja kuulumisia

Mulla alkoikin syysloma perjantaina eli mulla on koko viikko syyslomaa. :) Olen mummillani ja mulla on teille vaikka mitä postattavaa, mutta lauantain rataharjoituksista muutama sananen. Menin siis Hemulilla ja menin tallille puoli ysiksi ja alettiin laittaa Hemulia kiskuntoon. Eli ekana tehtiin nutturat ja ne piti alunperin tehdä ompelemalla, mutta viimeiseksi ohjeeksi jäikin kuminauhoilla teko. Eipä tullut hirmu siistit ei. Tehtiin 10 eli parillinen määrä. Harjattiin Hemuli ja laitettiin satula ja suitset ja apulaiseni jäi kentälle kävelyttämään Hemulia, kun mälaitoin itselleni kypärän, kengät, chapsit, raipan ja hansikkaat ja suuntasin kentälle katsomaan Hemppaa. Kiipesin vahingossa jo kentällä selkään, vaikka vasta maneesissa sai ja olin hienosti kaikessa kiireessä laittanut takasien hivarit vääriin jalkoihin ja avustajani vaihtoi ne sitten oikeisiin. :D

Verkassa mulla oli selvä idea. Ratsastin n. 10min kouluraipalla ja sitten otin sen pois. Verryttelyssä hevonen kuuliaaksi avuille ja reippaaksi, eteenpäin pyrkiväksi. Keventelin hetken ja istuskelin myös harjoitusraviin ja Hemuli yleensä silloin askelien perusteella jännittyi,koska pompin niin paljon... Sitten vaihdettiin suuntaa keventelin ja istuin alas siinäkin suunnassa tein muutamat siirtymiset ravi-käynti ja ravi-pysähdys. Sitten annoin Hempan kävellä ja nostin laukat. Alkuun tein ekan noston niin, että puolessavälissä pääty-ympyrää siirryin käyntiin ja laukkasin puoli ympyrää. Muuten tein niin, että nosto käynnistä taasjalaukkasin yhden tai kaksi ympyrää ja välillä koko tehtävän eli kaksi ympyrää ja uraa pitkin. Sama toiseen suuntaan. Sitten ravailin hetken pidemmällä ohjalla kevennellen, niin, että Hemuli sai venyttää kaulaansa. Sitten aikalailla otin käyntiin ja muut halusi laukkailla ja ennen odotteluun siirtymistä halusin ravailla taas pitkällä ohjalla kevennellen. Siinä samalla tajusin, ettähevonen oli jo loppuverkasta väsynyt ja sitä siinä kavereille ja apulaiselleni, joka suoritti myöhemmin lauantaina Hemulilla HeC valittelin. Siinä sitten aina kaksi maneesissa, niin että toinen odotteli ja väisteli ja toinen teki rataa. Muut meni maneesin edessä ympyrää ja osa kentällä jos oli jo suorittanut niin loppukäyntejä. Radalla sitten meni ihan jees ja meidän viisas, vanha koulupappa päätti pelätä retkituoleissa istuvia tuomareita. Eli siis kyttäili ja mäunohin tehdä toiseen suuntaan sen toisen laukkkaympyrän, mutta muuten meni hyvin. Pisteitä kait reilu 80 ja prossia 53,8%, että nipin napin läpi. :D No mutta ratavideon saatte tänne myöhemmin tässä muutama kuva. Tällä viikolla ilmansatulaa ja valkassa aletaan hyppäämään.
Lauantaina tosiaan tulin junalla mummille ja tässä kuvia.


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tytsyt liikenteessä ja muuta löpinää

Eilen menin siis Ramonalla. Koko päivän satoi niin kenttä oli märkä, niin laitettiin Ramona kuntoon ja kohti maneesia. Estejalkkareiden säätö, vyö kireälle jä uralle käppäilemään. Alkukäynneis annan hevosen vain olla. Kuhan se liikkuu eikä ole nukahtamassa, niin se riittää. 
Alettiin sitten pikkuhiljaa ravailemaan ja tultiin avoimienovien päädyssä pääty-ympyrällä oleva pumi ihan keveennellen ja muutaman kerran kevyessä istunnassa ennen puomia ja sitten taas keventäen. Ramona oli kiitettävän reipas, eikä kolauttanut kun kerran puomiin, kun jätin sen uniseksi ennen puomia ja se astui kai takajalalla siihen puomin päälle. 

Puomilla ja vasemmalla näkyy sinivalkoisista puomeista tehty puomikasa. Tiedän, että näyttää mustalla, mutta puhelin laatu! 

Sitten otettiin laukkaa mukaan, nin että puomin jälkeen istutaan alas ja laukka. Laukka nousi ja pyöri pienellä avustuksella hyvin. :)  


Tosiaan kuten kuvista huomaa osaan aina säätää ääntä kun otan videolta screenshotteja :D

Sitten tultiin ravissa sisään ristikolle, jonka edessä oli ravipuomi ja nostettiin laukka esteen jälkeen ellei tullut automaattisesti ja jatkettiin pumikasalle, myöhemmin ristikko sekin. Laukka-askelia kolme ja neljäs lähelle tai eteenpäin ratsastamalla kolme ja hiukan kaukaa lähtö. Yleensä valitsin sen vaihtoehdon. Sitten tultiin kolme kertaa niinkin, että eka laukkaympyrä ja raviin, ravissa ristikolle sisään ja ristikolta laukkaa toiselle ristikolle. Päälliset fiilikset oli superhyvät ja Ramona oikein toimiva menopeli! Olen siis hypännyt kerran ennen hevosella, tämän kesän leirillä Passion-tammalla. Ja tuo oli toinen kerta, kun menin Ramonalla ja siis vähän jäykkä ja laiska, hyvin kulkiessaan super! :)

Väsynyt hepo ja tyytyväinen ratsastaja

Lauantaina on siis ne rataharkat, jotka meen Hemulilla! Pitää pitää pää kylmänä ja muistaa rata, niin kaikki on hyvin. Varsinkin jos hevosesta tulisi puhdas ja leteistä siistit. :D  Verryttelyssä ois suunnitelmana saada Hemuli ihan super herkäksi avuille. Pidän viis minaa kouluraipan ja sit heitän sen pois ja ratsastan jalalla. Verkka kestää puoli tuntii ja on itsenäinen.

- 5min käyntiä
- 5-7min ravia 
- 5-7min laukkaa (muutamat reippaammat kevyessä istunnassa otetut laukat)
- 5min ravii (muutamat ravi lisäykset)
- 5min käyntii 

lauantai 4. lokakuuta 2014

Hermek ja keskiviikon tunti Allulla

Mulla onkin nyt uusi hevonen valkassa alla. No olipas kiva kaikki Masin kanssa tehty tuntuu hukkaan heitetyltä. No arvatkaapa kuka koulukonkari mulla on alla? No Hemuli tietenkin! Siis paras valmennus minkä oon hetkeen tehnyt! Treenattiin omatoimista verryttelyä ja tehtiin kenraaliharjoitukset radan suhteen.  Verkka meni hyvin. Perusravia mulla ois saanu olla enemmän. Ja siis varmaan voi ajatella mikä ero on Masin ja Hemulin perusravissa! Siis pompin siellä, kun jauhosäkki siis vain ravissa en laukassa, onneks. Hemuli veti radan nappiin ja jee mä muistin sen! :'D Wuhuu! Eihän itse radassa ollut mitään, mutta kuhan vain muistin niin kaikki meni hyvin. Ratana siis HeC. Kova juttu jo mulle! :D Lopputervehdykseen, joka tulee G:hen niin Hemuli meinaa hidastaa jo I:ssä onneks tajusin patistaa jalalla eteen. :) Kokonaisuudessaan meni super hyvin! :)
Laatu... Mut siis joi valkan jälkeen, sitä otti tän kuvan ja siis siellä Hemppa poseeraa nii hienosti korvat hörössä ja mä istuin, ku parempikin kouluratsastaja. Sellaseks meitä ois voinu luulla. Tosta kuvasta... ...no ei ny välttämättä :D

Keskiviikkona menin Aallolla ja meni aika hyvin. :) Allu oli tosi laiska alkuraveissa, mutta laukan jälkeen alko lämpenemään hyvin jäin taas, muuten aika hienosti ohjasta kiinni... Enkä myöntänyt kädellä.
Ruudilla on pepsodent hymy. :D
Ja näin mä kipuan selkään. Allu ei näytä yhtää Allulle...?
Kiskas mut kaulalle :D


Tarkennus on just taustalle 


Öö, mun ilme!?

Vedän kädet taakse, kun ne pitäis tuoda eteen... Tässä näkee, että olen hypännyt viimeksi elokuun alussa kisoissa

Loppuravit hyvillä fiiliksillä. :)
Allu poseeraa viisaana, kuski ei
Öö...
Tapu tapu! <3