Alettiin sitten pikkuhiljaa ravailemaan ja tultiin avoimienovien päädyssä pääty-ympyrällä oleva pumi ihan keveennellen ja muutaman kerran kevyessä istunnassa ennen puomia ja sitten taas keventäen. Ramona oli kiitettävän reipas, eikä kolauttanut kun kerran puomiin, kun jätin sen uniseksi ennen puomia ja se astui kai takajalalla siihen puomin päälle.
Puomilla ja vasemmalla näkyy sinivalkoisista puomeista tehty puomikasa. Tiedän, että näyttää mustalla, mutta puhelin laatu!
Sitten otettiin laukkaa mukaan, nin että puomin jälkeen istutaan alas ja laukka. Laukka nousi ja pyöri pienellä avustuksella hyvin. :)
Sitten tultiin ravissa sisään ristikolle, jonka edessä oli ravipuomi ja nostettiin laukka esteen jälkeen ellei tullut automaattisesti ja jatkettiin pumikasalle, myöhemmin ristikko sekin. Laukka-askelia kolme ja neljäs lähelle tai eteenpäin ratsastamalla kolme ja hiukan kaukaa lähtö. Yleensä valitsin sen vaihtoehdon. Sitten tultiin kolme kertaa niinkin, että eka laukkaympyrä ja raviin, ravissa ristikolle sisään ja ristikolta laukkaa toiselle ristikolle. Päälliset fiilikset oli superhyvät ja Ramona oikein toimiva menopeli! Olen siis hypännyt kerran ennen hevosella, tämän kesän leirillä Passion-tammalla. Ja tuo oli toinen kerta, kun menin Ramonalla ja siis vähän jäykkä ja laiska, hyvin kulkiessaan super! :)
Lauantaina on siis ne rataharkat, jotka meen Hemulilla! Pitää pitää pää kylmänä ja muistaa rata, niin kaikki on hyvin. Varsinkin jos hevosesta tulisi puhdas ja leteistä siistit. :D Verryttelyssä ois suunnitelmana saada Hemuli ihan super herkäksi avuille. Pidän viis minaa kouluraipan ja sit heitän sen pois ja ratsastan jalalla. Verkka kestää puoli tuntii ja on itsenäinen.
- 5min käyntiä
- 5-7min ravia
- 5-7min laukkaa (muutamat reippaammat kevyessä istunnassa otetut laukat)
- 5min ravii (muutamat ravi lisäykset)
- 5min käyntii
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti