sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Tavoitteet leirille! + uutta ulkoasua

 Moikka moi! Mullapa alkoi 10 vko:n kesäloma, onko pikkasen hyvä fiilis ja tekee miele kirjoittaa tänne jokapäivä jotain! Vieläkään en okein voi uskoa, että nyt se oikeasti alkoi! No siispä, nyt varmaan huomenna julkaisen teille postauksen Blogitallin viikonblogihaasteesta ja vähän muutakin joihin sain inspiraation! Niin hyvä fiilis, että tänään oli toukokuun vika päivä. 
Niin ja todistuksen keskiarvo oli 9.1 eli ihan hyvä!

 Mulla on ihan just eka leirikin ja siksi tämän postauksen kirjoitan. Siihen nyt tavoitteet! 

Hevosen suoruus teitä ratsastaessa, sekä ennen estettä.
Yksittäisten laukanvaihtojen  treenaaminen. Samoin väistöjen.
Esteiden hyppelyä kivoilla tehtävillä :D
HeB -kouluohjelma

Enempää en uskalla laittaa ja vaikka enemmän opinkin nii niistä kirjoittelen sitten tänne! Nuo on ne tavoitteet. Osa on aika yleisiä, joita teen toki normitunneilla, mutta noihin pääasiassa kiinnitän huomiota samoin toki ryhtiin, tempoon ja askeleen ilmavuuteen jne. 

Huomatkaa myös uusi ulkoasu ja se, että mun ja Netan esittelysivut on päivitetty! Tsekatkaapa siis ne! Oman sivuni uudistin vasta tänään, mutta Netan sivu on päivitetty jo n. 1kk sitten sekä tekstin, että kuvien puolesta kun olen saanut tutustua vähän paremmin tuohon otukseen. ;)

torstai 28. toukokuuta 2015

Netan varusteet!


Osa, jotka tilaavat kanavaani tai ihan muuten vaan katselevat, ovatkin jo bonganneet Netan varusteet -videon. Siinä esittelen satulan, suitset ja suojat. Olkaa hyvä ja kertokaa mitä piditte!

tiistai 26. toukokuuta 2015

Mitä teen tänne kesällä?

Niin hiljaista, teidän osalta että pelottaa :D Ajattelin laittaa ehkä blogin kiinni koko kesäksi, koska voin kirjoittaa ihan paperille päiväkirjatyyliin, mutta ei oikein inspiroi tää hiljaisuus kirjoittamaan tänne netin puolelle. Kirjottaisin tätä Wordiin, jos en haluaisi että mulle tulee aktiivisia lukijoita. Kyllä te jaksoitte kommentoida, kun video ei toimi, mutta eeei, kun kysyn mielipidettä normipostauksessa, niin moni lukee postauksen, mutta ei jaksa/halua/tahdo kommentoida. Ei se haittaa, vaikka ei tahdo, mutta se että näkee että postauksen on lukenut lähes 100 ihmistä ja kukaan ei kommentoi, niin ei inspiroi tai tuo motivaatiota tän blogin suhteen. Kirjoittaisin teille varmasti enemmän, kun tietäisin että täällä on monta ihmistä postausta odottelemassa. Seuratkaapas siis blogin instagramia, jos olet aktiivinen lukija. @liisan_hevoselämää

Niin, no mitä te nyt haluatte, kommentoikaa tähän ja kyselkää kysymyksiä, joihin vastaukset tulossa videolla!

 Kaikki ideat otetaan innolla vastaan tai vaihtoehto 2 koko 2kk aikana postaan 2krt. Kelpaa mulle :) Nyt on siis aika vaikuttaa!!!

Ja vielä loppuun jos joku tulee valittamaan kuinka "painostan" teitä vähän jelppimään mua, on mulla ideoita, mutta en mä niitä kirjota jos katselija määrä on 30 luokkaa, täällä on nimittäin kummallisesti päiviä jolloin teitä lukijoita käy 80-100 välillä käydään 150 rajapyykissä. 


maanantai 25. toukokuuta 2015

Kobbilla pitkästä aikaa

Maastossa loppukäynneillä

Kesäistä tunnelmaa ;)

Hehe :D Hijaiseloa ja vielä pahoittelut kun video ei meinannut toimia, mutta nyt toimii, löydät sen edellisestä postauksesta! 

Mitä mulle kuuluu?
Jaa`a, viimeisiä päiviä koulussa enne pitkää kesälomaa, ah se on ansaittu! ;) Kokeita tulee takaisin ja koulupäivät täynnä erikoisohjelmaa. Tänään 2h kässää ja sitten roskien keräilyä ja kotiin! :D Ratsastelut loppui mutta tänään käytiin Kobbilla, siitä lisää...

Kobbilla: 




Kantapäät alhaalla :D 
Tosiaan Kobbi on vanha, vuosimalli -89, syntynyt voikko issikka ruuna! herra on toiminut tuntsarina ja nyt ollut 11 vuotta tuttuni omistuksessa ja kävin sillä aktiivisesti 2013-2014 välisenä talvena ja nyt 2014-2015 talvena muutman kerran ja aina ollaan talvella oltu, myttä nytpäs mentiikin toukokuun lopulla. Herra liikkuu aika vähän viikossa, mutta kunto on ihan hyvä! Siinä on kyllä niin satavarma ratsu kuin olla ja voi. 

Haettiin Kobbi tarhasta, harjailtiin (kyllä lähti karvaa!!!) ja varustettiin, käytiin maastossa alkukäynnit ja kentälläkin  kerettiin pyörähtää, kunnes alkoi valmennus, kentällä siis taivuttelin ponia läpi. Ja mulla oli kannuksetki pitkästä aikaa jalassa.

Joo ja siis ratsastin tahalleen vähän löysemmällä ohjalla

Maneesissa, otin ravia ja laukkaa hieman ja heitin kaverin kyytiin. Kaverini ratsasti oikeastaan loput, maastossa käytiin vähän pidempi loppukäynti lenkki ilman satulaa ja herra oli kiltisti. :) 

HUOMENNA TÄRKEÄ POSTAUS SILMÄT AUKI! 
Kyselkäähän vielä kysymyspostausta varten muutama kysymykset tähän postaukseen ;)


perjantai 22. toukokuuta 2015

Videokooste tiistailta viimeviikoilta! TOIMIII!!!

Näin alkuun ajattelin kertoa että pidin kaksi blogivapaata päivää, sillä se tekee super hyvää kun ei tarvitse ajatella koko aika tätä ja jaksaakin sitten jatkaa suuremmalla innolla! 
                                     


Nyt vähän jännittää julkaista tämä ja voin vain sanoa, että tiedostan ongelmat, samoin opettajani. Käyn tunneilla oppiakseni. Ei siis tarvite jokaisesta asiasta mainita, ja kyllä jalustin pituuteni on tuo ja tulee olemaan tuo. Ja kyllä huomaan, että kyynärpäissä ei ole kulmaa alun käyntipätkässä, TIEDÄN JA HUOMAAN. Tarviiko siis mun alkaa luennoimaan joka postauksessa joka ikinen virhe, miksi jos te sen selkeästi huomaatte ja siitä vielä kommentoittekin. Teidän ei tarvitse opettaa mua, se on opettajien ja mun  oma tehtävä! Ei siis valittamista tai negatiivista kommentointia, tai mitään sinnepäin kiitos!

tiistai 19. toukokuuta 2015

Riko 52km/h

No niin ensimmäisellä tunnilla tällä kaudella menin Rikolla ja siihen myös päätin kauden. Rikolla oli paljon virtaa ja yritteli pukitella. Kyllä se kesä pikku hiljaa tulee. Oli nimittäin +18 ja T-paidalla ratsatin ja kärpäsiä ja muitakin ötököitä lenteli koko ajan ja Rikoa alkuraveissa vähän laiskotti.
Mentiin siis kevennellen pellolla alkuravit ja istuin harjoitusraviin ja tein muutama väistöt. Alettiin ottamaan laukkaa ja laukkaspurtteja! Riko innostui ponppasi oystyyn ja lähti kuin tykin suusta ja alkoi lopussa pompottamaan, vetämään ohjia ja yritti pukitella. Hassu heppa jolla ihanan iso ja pehmeä ravi. Tunnista kokoan joku päivä videokoosteen. Unohdin epäonnisesti kameran kotiin, joten puhelinlaatua. Samoin nämä lopun kuvat!
Väsynyt Riko raketti! ❤️
Tuolla oli muuten vähän kivaa päästellä! Ja ihanan vihreää ja vehreää! 
Tyylikäs poseeraus vielä loppuun!

Jos vasta nyt tuli kysymyksiä mieleen! Kysykää tähän postaukseen, vastauspostaus saapuu nimittäin jo lähipäivinä!
 

lauantai 16. toukokuuta 2015

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Tavoitteiden läpikäynti ja infoa blogin tulevasta kesästä

Ensiksi katsastetaan kevään tavoitteet!

Ensimmäisen varmaan ratsastaa sileällä ilman turvaliiviä, ainakin muutamia tunteja, jotta saan ryhdin vielä paremmaksi.
Onnistunut. Kaikki tuosta postauksesta eteen päin olleet sileän tunnit olen ratsastanut ilman turvaliiviä.

Toisena olisi vielä mahdollisesti 3 kisat!
No kahdet menin, sillä koulukisojen aikaan oltiin mökillä.

Nostaa oma taso vakioksi ainakin sileällä HeB.
No osaahan mä sen asiat jo, mutta itse rada suoritan leirillä kesäkuun toisella viikolla. :)

Hypätä rauhassa ja hyvällä varmuudella alle 80cm ratoja ennen kuin katsotaan sen pidemmälle esteillä.
Toteutuu. Mitä nyt Netan kanssa ongelmia, mutta sanoisin, että osaan jo tulla tasaisesti, hyvällä tempolla ja päästä yli kaikista alle 80cm esteistä ja mulla ei ole mikään kiire.

Saada avut entistä näkymättömämmiksi ja saada omaa peruskuntoa paljon paremmaksi.
Kyllä jaksan istua jo laukassa ja ravissa hyvin, riippuu tosin hevosen askeleista, voipi olla että otan ensi kevääksi kaksi viikkotuntia, sekin auttaa asiaa, toki pitää treenata ratsastuksen ohella. Avut on hiljentyneet, mutta ne on napakat ja montaa kertaa ei tarvitse pyytää. 

Sellaista siis, eli kaikki melkein toteutui. Paitsi kolmet kisat. Mutta aika hyvin sain laitettua tollaset realistiset tavoitteet. 


INFO:

Kesä on lifestyle-postauksien aikaa. Sillon tulee mökkiostoksille ja vähän kaikkea muuta paitsi heppajuttuja, mutta ei hätää, mullahan loppuu ensi viikolla tunnit, joten siitä kolmisen viikkoa ja mulla on jo eka leiri, josta tulee päiväkirjamaisesti materiaalia leirin jälkeen varmaan 3:ssa osassa. Kesällä tulossa, myös paljon videokoosteita ja jo ihan lähipäivinä mm. tallivideopostaus, koostetta nyt viimeviikon ja tämän viikon tunnilta, Netan varustepostaus, jne. Mutta koitan jakaa näitä pitkin viikkoja, vai tekisikö sittenkin videoviikon kesäksi erikseen, ehkä ei koska ideat ei riitä. Jonkun MyWeekin voin kumminkin tehdä jos katsojia löytyy! Kertokaa kommenttiboksissa!



tiistai 12. toukokuuta 2015

Maastoesteillä!

Oikein luitte. Hypättiin siis tänään maastoesteitä ja siis no meni miten meni.


Rakastan tätä <3

Kyllä olen tarkoituksella hieman kevyemmässä istunnassa, tohon satulaan ei istu kulma mikään huopa
 
No aluksi kierrettin maastoestepaikka (laidun) ympäri ja alettiin arvailemaan. Ravissa Paavo oli aika kiva ja hyvin avuilla, meidän piti käydä näyttämässä esteet hevosille ja tehdä voltit esteiden ympäri. Portaita (sellaiset portaat, jossa on pores muutema laukka-askel eteen pain ja seuraava porras) ei voitu hypätä ja yhtä isoa tukkia, sillä siellä pain laidunta oli märenpää. Hypättiin siis erilaista estetyyppiä, jotka oli tukki, talon katto, portti, laatikko/portti ja autonrenkasita rakennettu este.
 


Mun ilme :DDDDD Mut Paavo <3
 
Otettiin laukkaa, Paavo oli vähän laiskahko, mutta sillä oli oikein kunnon estepenkki, kun Paavon vanha satula on Redillä. Lopuksi laukka lähti pyörimään ja tein muutamat vaihdot. Lähdettiin yksi kerrallaan tai no sillälailla, että kun toinen lähestyy estettä niin toinen lähtee. Hypättiin aluksi pienen piemtä tukki ja Paavo hieman laski päätä ja jäi katsomaan, mutta hyppäsi kiltisti yli. Sitten lähestyttiin valkoista porttia josta mention kaksi kertta ohi/kiellettiin, koska oli niin "pissi housuissa" ja eihän noin hyvä heppa hyppää jos en oo ite hyppäämässä ja Paavo on kyllä visas. Joten pisteet sille! :) No tultiin vielä laatikkoa (80-90cm), renkaita ja talon kattoa (90cm) elikkä kaikkia yksittäisinä ja alttiin tulla rataa, ja siis kun selitä rataa niin muistakaa, etä laukka pätkät oli suht pitkät, paitsi yhdessä kohdassa.
 


:DDD Toinen nii innoissaa <3
Kääntyy
Hop


Herra vois nostaa jalkojaa


Ohi men

Jöin vähä turhaa odottelee nii jäin jälkee hypyssä

Ei se ny noi iso ollu Paappa :D

Toi satula on ihanin mis oon ikinä istunu! <3

 
Talon katto este, ja pysyy mute tosi hyvi jalka paikalla hypyissä

Alastulo, näyttää ku se pukittais, mut oikeesti este ei vaa näy!
 
Rata alkoi talonkatolla, vähän ylämäkeen ja siitä jatkettiin linjana tukille, ehkä 6 laukkaa ja sitten oikealle valkealle portille, josta jatkettiin suoraan ja pitkä vähän tiukempi käännös ja suoraan josta laatikolle, loiva kääntö vasemmalle ja laukka märän luonnon lammikon läpi rengasesteelle ja siinä rata oli. Paavo oli kiva ja hyppäsi mutkitta kaikki muuta paitsi laatikon, Paavo otti aika isoja hyppyjä ja tää taisi olla eka kerta tänä vuonna kun hepat näitä hyppeli.
Radan kakkoseste eli tukki

Valkea portti

Jaaa ohi este nro. 3:sta eli laatikosta

Jaa yli


Ja rengaseste
 
Tunti oli kiva, mutta pelkään maastoesteitä vieläkin, vaikka toi oli mun eka kerta niillä. Jotenkin kun ne on niin vaarallisia... Mutta Paavo hyppäsi hyvin ja piti mut hereillä. Kaikille muille mentiin ohi, paitsi tukilla, talon katolla ja rengasesteellä. Mutta aina seuraavalla kerralla yli. Laatikko tuotti yksittäisenä ja radalla aika paljon ongelmia.
 
Ensi viikollavarmaan Rikolla ilman satulaa. :) Ja se onkin kauden viimeinen tunti, torstaina tulossa tallivideopostaus tältä päivältä sekä videokooste tän päivän hypyistä, joten olkaa valppaina! Sillon siis pääsen nopeelle koneelle jossa on movie maker, toimiva sellainen ;)
 
 
Oletteko te hypänneet maastoesteistä ja mitä piditte?
PS. 90cm uusi korkeus enkka mulla :D
Jaa loppuravit

Jaa kieltä näytetään kuvaajille ja videoijalleni

Liisa höpöttäää ja raaputtaa itseään

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Trip to Vaasa

Tässä kaksi viikkoa sitten oltiin Vaasassa ja syötiin paljon, sekä käytiin Raippaluodossa. Oikein kiva pikku reissu ja siitä nyt kuvia! Oltiin siis siellä pe, la, su ja siis kaksi viikkoa sitten. Osa kuvista puhelimella ja osa kameralla (Canon EOS 500D ja 55-300mm objektiivi).

 
Mikä kuvista on teidän lemppari? Kommentoi!




Torni oli todellasiisti ja siellä oli tollaisia avonaisia kohtia, joista pystyi katsomaan ylös kun meni portaita.

Paikka on UNESCOn maailmanperintökohde



Ehdoton lempparikuva!

Tässä kaiteen varjo on hienosti maassa